|
Senior Hockey Fellows ry on perustettu
Kaarinassa 12.8.2005 tukemaan seniorikiekkoilijoiden toimintaa
Kaarinan Wihuri-hallissa.
Toiminta on saanut alkunsa jo v. 2003
jolloin halli saatiin käyttöön. Mukana toiminnassa on ollut 20-30
aktiivista seniorikiekkoilijaa ja harrastajaa jo alusta lähtien.
Useimmat meistä ovat nuoruudessaan pelanneet kiekkoa erilaisissa
poikaporukoissa , mutta emme ole entisiä liigapelureita vaan
toimintamme on harrastuskiekkopohjaista.
SHF alkuperäinen aloittaja oli Jan Roms , joka Kaarinan Jäähallin tullessa käyttöön, aloitti
kokoamaan "peluriryhmää" jo kesän kynnyksellä ja varaamaan vakiokäyttäjävuoroa.
Toinen promoottori oli Kaj Pykilä, jonka haaveena oli ollut maalivahtina pelaaminen.
Hallin aloittaessa toimintaansa alkoi SHF keräämään lisää vakio pelaajiaja aloitettiin
varusteiden hankkiminen ja toiminnan vakauttaminen.
Vuoden 2003-2004 aikana pelailtiin jo muutamia harjoituspelejä ja hankittiin yhtenäiset
harjoitusasut.
Kauden 2005-2006 alussa toiminta päätettiin virallistaa ja perustettiin
yhdistys, joka rekisteröitiin PRH:een.
SHF:n toiminnan tukihenkilöitä ovat
olleet alusta lähtien:
Jan Roms
Pasi Salminen
Raino Hirvirinne
Matti Hakoila
SHF on rekisteröity viralliseksi
yhdistykseksi yhdistysrekisteriin järjestysnumerolla 193000.
Yhdistyksen perustajia olivat :
Jan Roms
Pasi Salminen
Matti Hakoila
Anssi Elomaa
Markku Ahti
Oiva Laiho
Hannu Mäkelä
Teijo Kukka
Kalle Karttunen
Juha Kuru
Matti Poutanen
Raino Hirvirinne
Pekka Vauramo
Juha Hörkkö
Marko Runsala
Kaj Pykilä
Pekka Tulonen
Erkka Virtanen
Esko Mannerlehto
Juha Vesterinen
Ari Saari
Petri Peltomaa
|